Onnenkoukku

Tänään se sitten saapui tupaan - ensimmäinen riita. Eilen töistä kotiutuessa ihmettelin, mikä on keltaisen mökin nihkeän tunnelman takana. Minut nihkeys sai välittömästi kiristymään. Koska selkokielistä vastausta en illan aikana saanut, menin nukkumaan kuumeisten ja kipeiden lasten viereen. Silitin ja juotin vettä, sillä kylässä meillä on nyt ollut laryngiitti, ankara rankaa ravistava yskä ja korkea kuume. “Kiitos äiti kun parannat.” sanoi taudista uupunut Lahjalapsi yöllä. Luja on lapsen luottamus äitiin.

 Aamulla Mies puhui, minä vastasin. Totta on, että puhuimme toisillemme  suoraan ja rehellisesti mutta silti Miehen tapa pitää kiinni omasta oikeudestaan toimia meitä muita ajattelematta, sai sappeni kiehumaan melkoisesti.Töihin lähdin keltaisen mökin ovea paiskoen. Koin tulleeni niin loukatuksi, että minuun sattui pinnistellyn työpäivänkin jälkeen niin, että ensimmäiseksi istuuduttuani autoon, aloin itkeä.

Kiireisen työpäivän keskellä ja pahan mielen velloessa takaraivossa soitti keskusairaalan lääkäri - minulle aivan yllättäen -  ja ohjelmoi kevään tutkimuksia. Perjantaina menen siis tarkempiin pään ja kaulan magneettikuviin, nekin jännittävät, mutta niiden lisäksi kardiologi haluaa tarkastaa minut vielä lisäksi. Puhui puhelimessa jotakin laajentuneesta sydämestä, enkä minä ymmärtänyt siinä puhelussa mistään  mitään. Päässä suhisee kuin kaislikossa ikään.

Tuvassa vallitsee nyt vaivaantunut hiljaisuus. Olen niin väsynyt, että haluaisin maatua sänkyyn.

Se on se tunne

että ei kelpaa

ei mihinkään,

ei kenellekään.

 

- Helena Anhava -

 Ps. Raporttirintamalla kahdensadan gramman mieto pudotus.

read comments (3)

Minkä mielen roudan

minussa sulatitkaan

ymmärtämällä vain

 

- Kyllikki Villa -

Se, mitä toinen sinulle sanoo juuri oikeassa aamuhetkessä, voi muuttaa kaiken. Minun pelastavat sanani saapuivat tänään virtuaaliareittiä suoraan tupaan, leijumaan keltaisen mökin keittiöön. “…vaik mä tiedän että sinussa on uskallusta enemmän kuin pienessä kylässä.” kirjoitti Itse. Luin kommentin moneen kertaan ja kasvoilleni nousi hymy. Huonosti alkanut aamu alkoi kääntyä paremmille urille. Ja ihan siksi, että kannustavat sanat,  virtuaaliset rutistukset ja hymiötkin tuntuvat merkittäviltä. Kohtaamiselta.  Ja taas kerran löydän itseni tämän ruudun äärellä pohtimasta sitä, kuinka hienoja ihmisiä on elämääni saapunut tämän modernin ikkunan kautta. Ihmisiä, jotka avaavat (minä uskon niin) rehellisintä sisintään, puhuvat elämästä ja ajatuksistaan oikeilla nimillä. Paradoksaalista on, että vaikka en heitä tunne, he tuntuvat elämäntarinoineen hyvin todellisilta ja ainutkertaisilta. Ystäviltä.

Sitä en tiedä luoko anonyymiys sellaista turvaa, jonka varjossa saattaa olla rehellinen? Minäkin? Kummallisinta tässä julkisen päiväkirjan kirjoittamisessa on se, että mahdollisesti koskaan toisiamme näkemättä saatamme tuntea toisiamme enemmän kuin ne, joiden kanssa törötämme lähikaupan kassajonoissa. Onko se hyvä vai huono asia - en tiedä. Kaikille naapureilleen sitä ei vaan osaa eikä halua avautua. Eikä se silti tarkoita sitä, ettenkö kaikkien Onnenkoukuun kirjaamieni asioiden äärellä rohkenisi seistä myös kasvotusten. Olen säännöllisesti ollut sulkemassa Onnenkoukkua. Sillä joskus tuntuu siltä, ettei sanottavaa enää ole. Toisinaan taas hirvittää se kaikki, mitä olen sanonut. Mutta niin taas löydän itseni kirjoittamasta, se tuntuu tärkeältä itselleni. Minä en tiedä, kuka ajatuksiani lukee. En myöskään ole tietoinen siitä, kuinka moni lukijoista tuntee minut arjessa; se on yhtäaikaa kiehtova ja pelottava ajatus. Minä kirjoitan tätä ensisijaisesti itselleni, uskottelen, silti jokaisesta kommentista tulen valtavan onnelliseksi: joku on halunnut jakaa ajatuksiaan minun kanssani. On silti itsekeskeistä ajatella, että keltaisen mökin elo ja olo olisi merkittävää kenellekään muulle kuin niille, jotka täällä asuvat. Mutta silti jokin minussa haluaisi kuulla ketä mökissä pyörähtää ja miksi. Kertoisitko?

read comments (9)

TYÖPAIKKA  AVOINNA

AMMATTINIMIKE: Äiti, Äiskä, Äippä, Äityli, Mutsi

 TYÖN KUVAUS:  Yhteistyökykyinen tiimipelaaja saa vakituisen, pitkäaikaisen työn. Työympäristö on usein varsin kaoottinen ja tehtävät erittäin haastavia. Hakijalla on oltava erinomaiset vuorovaikutus- ja organisointitaidot ja hänen on oltava halukas työskentelemään vaihtelevina kellonaikoina, joihin kuuluvat myös illat ja viikonloput. Päivystysvuorot kestävät normaalisti  24 tuntia vuorokaudessa.

Työ sisältää jonkin verran matkustelua (yöpymisiä alkukantaisissa leiriolosuhteissa sateisina viikonloppuina ja loputtomia urheiluturnauksia kaukaisissa kaupungeissa). Matkakorvauksia ei makseta, laajamittaisia kuljetuspalveluita edellytetään.

TEHTÄVIEN KUVAUS: Valituksi tulleen on hoidettava tehtäviä koko loppuikänsä. Hakijan on varauduttava olemaan vihattu, ainakin väliaikaisesti (tai kunnes joku tarvitsee 10 euroa). Hakijan pitää pystyä puremaan kieltään toistuvasti. Hänellä tulee olla kuormajuhdan fyysiset ominaisuudet muutoin,  paitsi että vauhdin pitää kiihtyä nollasta viiteenkymmeneen kolmessa sekunnissa. (Puutteelliset kiihtyvyysominaisuudet aiheuttavat työympäristössä hälytysääniä, jotka muistuttavat lähietäisyydellä toimivaa sumutorvea.)

Hakijan täytyy olla valmis kohtaamaan teknisiä haasteita, korjaamaan pieniä kojeita, mystisellä tavalla tukkeutuneita viemäreitä ja juuttuneita vetoketjuja. Hänen pitää pystyä valvomaan puheluita, suunnittelemaan useiden henkilöiden aikatauluja ja koordinoimaan lukemattomia kotityöprojekteja - kaikkea samanaikaisesti. Erilaisten tilaisuuksien järjestäminen asiakkaille (jotka voivat olla minkä ikäisiä tai miten hulluja tahansa) tulee olla hakijalla verissä. Tilaisuuden kestäessä hakijan on voitava tunnistaa ne hetket, jolloin hän on asiakkaille korvaamaton mutta
toimia oikein välittömästi myös silloin, kun hänestä tulee täysin tarpeeton.  Puolen miljoonan erilaisen muovilelun ja patterikäyttöisen laitteen   kokoonpanotaito  ja lopputuotteiden turvallisuustestaus kuuluvat toimenkuvaan. Työntekijän on aina toivottava parasta mutta oltava valmistautunut pahimpaan. 

Työn kuvaan kuuluu myös siisteyden ylläpito sekä huoltotoimet koko alueella.

YLENEMIS- JA KEHITYSMAHDOLLISUUDET: Ei ole.  Tehtävät pysyvät samoina vuosia, vailla mahdollisuuksia valittaa.  Taitojen ylläpitäminen lukuisten toistojen avulla on välttämätöntä.

 VAADITTAVA KOKEMUS: Työssäoppiminen on ainoa tapa hankkia kokemusta.

PALKKA JA PALKKIOT: Sisäistä tämä: sinä maksat siitä, että teet tätä työtä (ja tarjoat koko ajan lisää korotuksia ja bonuksia). Ilmapallorahaa on annettava siihen saakka, kunnes he täyttävät 18 vuotta. Elät siinä toivossa, että kun he muuttavat kotoa, heistä viimein tulee taloudellisesti riippumattomia.

Kun kuolet, annat heille kaiken mitä on vielä jäljellä. Tämän palkkiosysteemin oudoin puoli on siinä, että oikeastaan nautit siitä ja toivot, että voisit antaa enemmän.

ETUUDET: Tarjolla ei ole työterveydenhoitoa eikä ilmaista hammaslääkäriä,  ei eläkettä, ei opintotukea, ei palkallista lomaa eikä optioita.  Työ antaa rajattoman määrän rakkautta ja ilmaisia suukkoja ja haleja lopuksi ikääsi, jos pelaat korttisi oikein.

Tämä on kunnianosoitus kaikille äideille. He tekevät ihmeitä joka päivä ja hyvin harvoin saavat siitä kiitosta. Julkaise tämä myös  siksi, että ne jotka harkitsevat tätä työpaikkaa, eivät voi valittaa ettei heitä olisi ennakkoon varoitettu. Tästä työstä kun ei pääse eläkkeelle - ikinä!

Ps. Sain tämän tiedon sähköpostiini reilun kaksitoista vuotta liian myöhään. Tällä kokemuksella voin jo sanoa, että onneksi. Paljon on vaadittu, paljon on annettu - enemmän kuin pyysin - ja siitä kaikesta kiitän. Minä en olisi tässä nyt, tällaisena naisena, jos en olisi äiti.

read comments (1)

Yksi levoton yö voi muuttaa tuvassa kaiken: odotettu treffi- ja retkipäivä vaihtui keltaisen mökin sairastupapäiväksi. Jo illalla Kultapoika, joka ei edes yleensä koskaan sairasta, ihmetteli ääneen päänsärkyään ja ilmaisi halunsa päästä pian nukkumaan. Yöllä yskä ravisteli rankaa ja aamuun heräsi kovasti käheä-ääninen, kuumeinen ja kipuinen poika. Mikä-lie-basilisko on tupaan taas tunkenut?  Taisteluasemat ovat tuntemattomasta tunkelijasta huolimatta tutut - suuremman kortisonimäärän ja avaavien lääkkeiden tehostettu antaminen muutamalle orkesterin jäsenelle on välittömästi aloitettu, jotta tauti saataisiin pidettyä saarroksissa Neiti Kevään ja Lahjalapsen keuhkoista.

Eilen illalla ehdin ääneen ihmetellä, että mitä tekisin kokonaisella päivällä täysin omaa aikaa, kun Mies lähtisi lumituiskussa aamuvarhain kohti Lapuaa ja lapset retkeilisivät. Hämmennyin siitä, etten löytänyt mitään mielekästä tekemistä, sillä elokuvissa ei ole päivänäytöksiä eikä kaupoilla kiertely vastaa käsitystäni laatuajasta. Onneksi saan olla tukevasti tuvassa, omissa kalsareissani, omalla paikallani ja haaveilla kohdalle osuvista treffeistä ja vapaapäivistä vielä tovin. Minua puhuttelee kevään valo ja lämpö lumituiskun sijaan. Uusi lumi on vanhan surma, hoen, vaikken juuri nyt siihen uskokaan. Toivon, että irvistys ikkunasta on riittävä ase karkoittamaan taudit ja tuiskut.

Talvi askeltaa

raskain routasaappain

kesäkenttien yli.

Murskaa. Nujertaa. Jäätää.

Luonnon mykkä ahdistus

kipeää nähdä. Kokea.

 

Vaan ehkä se tietää

minua paremmin

                    luonto:

kevät voittaa

                    koittaa aina.

Eikä toista niin iloista juhlaa

kuin voitontanssi talven haudalla -

kiurun riemulauluin

vuokkoseppelein

kaunistettu.

 

- Maaria Leinonen -

read comments (4)

Takana jo monta tuntia tavallisen mukavaa päivää. Töihin ajeleminen jännitti aamulla - turhaan. Vastaanotto oli iloinen ja välitön ja lapsiryhmäkin varsin sopiva - hoidontarvitsijoita hiihtolomaviikolle oli alle kymmenen - joten päivä kului suorastaan leppoisasti. Tämä maanantai olikin tämän viikon ainoa työpäivä, sillä minulle räätälöityi kaksi ylityövapaata ja kaksi vuosilomapäivää. Omaan opetusryhmääni palaan siis ensi viikon maanantaina. Keltaisen mökin väki sai nauttia äitivapaapäivästä ja olivatkin intoutuneet - Mies ja lapset - lähellä olevien lumihuippuisten hiekkaharjujen valloitukseen ja eväsretkeen. Kotiuduttani töistä tuvassa leijui märkien villasukkien haju ja punaposkisten lasten ilo.

Huomenna orkesteri osallistuu perhetyön järjestämään talviseen toimintapäivään ja me vanhemmat karkaamme kahdestaan kaupungille - syömään ja keilaamaan. Lapuan päihdeterapeutti antoi parisuhteen kotihoito-ohjeeksi uudelleen tutustumisen - tähän saakka tässä mökissä kun ovat asuneet, myötä- ja vastamäissä kelkkoneet, alkoholisti ja läheinen. Huomenna on se odotettu päivä, kun voimme lunastaa Lapualla antamamme lupauksen: minä saan tavata Miehen, minun rakkaani, treffeillä =0).

Tuukko meille

talaven pimeimpänä iltana,

jotta kehtaan sytyttää

kynttilöötä.

 

Tuukko uurestansa

maaliskuus

heläjävien tähtien alle

huuruttamahan hengitystä,

kuuntelemahan helemipöllön

               puputusta.

 

Tuukko viälä toukokuus

istumahan pihakuusen alle,

               tuntemahan,

jotta toisillemma meirät on luatu.

 

- Arto Juurakko -

Ps. Hiihaa, viikkopudotusta neljäsataa grammaa! Hyvä minä.

Ja vielä. Suunnitelmat muuttuivat huomisen osalta. Miehen ystävä pyysi tukea raittiudelleen, olivat yhdessä Lapuan perushoitojaksolla, ja yksissä tuumin- toki minuakin kuunnellen - miehet päättivät lähteä Minnesota-hoitolaitokseen yökylään. Mies lähtee aamulla, noutaa ystävänsä ja palaa kotiin sitten keskiviikkoillaksi. Minulle suunnitelmien muutos sopii, on tämä niin tärkeä asia.

read comments (4)

Onnea ei voi vartioida

niin nopea se on ja niin pitkälle se kantaa

eikä rakkautta voi tallettaa kirjan sivuun

eikä ottaa siitä kuvaa

eikä ikävä lopu katsomalla, kuulemalla

eikä kiihkeimmässä syleilyssä

siitä se vain kasvaa

               

eikä kukaan voi koskaan ymmärtää

miten tärkeäksi toinen voi tulla

miten toinen voi täyttää mielen

ja koetella sydäntä, hengästyttää

                  

eikä siinä ole mitään,

minkä maa imaisisi janoiseen halkeamaansa

eikä ensimmäistäkään aamuyön uniin työntyvää pimeää

pelkkä hymyilevä valo

ja sitä kirkkaammaksi se käy

mitä enemmän avaan ovea.

                      

- Kaisa Raittila -

Hauraan onnellisena istun hiljaisessa tuvassa. Sammuttelen valoja ja kääriydyn iltahetkeen. Olohuoneen lattialla, seinän vieressä sohvapöytänä kököttävän suuren ja vanhan radion päällä palaa vielä lamppu. Sen kelmeä valo luo tupaan rauhallisen tunnelman. Haukottelen. Orkesterin askeleet ovat vieneet levolle, minunkin pitäisi jo mennä, jotta saan riittävästi unta ennen aamuista, pitkästä aikaa ensimmäistä työpäivää. En malta vielä. Tässä on nyt niin hyvä olla. Pitkään aikaan koen, ettei minun tarvitse puristaa kaikkea iholla tuntuvaa onnea tuvan nurkkaan ja pelätä, että se selkää kääntäessä katoaa. Juuri nyt, se on ollut riittävästi - onnellekin - en huolehdi huomisesta enkä mieti eilisen käsistäni valuneita mahdollisuuksia.  Olen tässä hetkessä.

Tänään oli meidän ensimmäinen yhteinen Lapuan Minnesotahoitoon kuuluva jatkoryhmä. Mies on käynyt lähikaupungissa kokoontuvassa ryhmässä jo kahdesti, tänään minä viimeinkin pääsin mukaan. Tästä eteenpäin jatkoryhmään osallistuminen on keltaisen mökin sunnuntai-iltapäivien ohjelma seuraavan vuoden ajan. Ryhmän lämpöisessä ja kannattelevassa ilmapiirissä huokui vertaisuus ja empatia niin voimakkaana, että unohdin alkuhalauksiin jännitykseni. Tässä rehellisessä ja elämää nähneessä ryhmässä oli ilo olla mukana.

En osaa sanoin kuvailla sitä, miten huojentavaa oli kuulla toisten tupien tunnelmia, rehellistä puhetta elämästä ja ymmärtää, miten monessa mökissä samankaltaisten asioiden äärellä on oltu. Ryhmässä ei kuultu katkeruutta vaan iloa siitä muutoksesta mikä kutakin perhettä oli kohdannut. Arjen haasteisiin suhtauduttiin seesteisesti - kaivamalla takataskusta tyyneyttä - kuten joku asian osuvasti ilmaisi. Sydämeenkäyvää oli kuulla suoraa ja rehellistä puhetta muutaman puhujan suusta, kun he tunnustivat vilpittömiä tunteitaan puolisoilleen. Ilmassa väreilevä rakkaus ja yhteenkuuluvuus oli käsinkosketeltavaa. Istuin Miehen vieressä ja silitin tämän harmaan neuleen verhoamaa selkää.  Hänen vieressään oli niin hyvä olla. Pohjattoman surun ja epävarmuuden tilalle on tullut kiitollisuus Miestä kohtaan. Ei ole ollut itsestäänselvää, että me voimme olla tässä - aloitamassa uutta yhteistä elämää.

read comments (4)