Onnenkoukku

Haikeina istuimme illalla autoon: niin huikea perheleiri, että tovin olisimme järvenrantaparatiisissa voineet vielä viettää. Orkesteri ui ja askarteli taukoamatta, minä nautin hyvästä ohjelmasta, seurasta ja elämästä valmiissa ruokapöydissä. Ja minä nauroin, laskin leikkiä - se tuntui hyvältä. Keltaisen mökin siivous on ollut retuperällä koko kuuman kesän, joten tieto siitä, että minun tulisi jossakin vaiheessa innostua raivaamisesta tykytti takaraivolla koko aamupäivän. Onneksi minulla on vielä ulkovuoren maalaus kesken, joten aion viimeisen lomaviikon ulkoistaa itseni sisätöistä. Uskon vahvasti, että kaappien luuttuamiseen voin paneutua syksymmällä. Tai joskus.

Perheleirille saapui pariskunta, joka kertoi rakkauden kielestä parisuhteessa. Olen itsekin sivunnut tuota tärkeää asiaa aiemmin. Aamuhetkessä aikuisten kesken virisi elämänmakuinen keskustelu parisuhteiden mutkista ja mäkipaikoista. Yhteistä hetkeä kannatteli toivon näkökulma: aina kannattaa yrittää selvitellä ongelmia, jotta se joka alunperin tulen sytytti ja  sai liekit laulamaan, saisi pariskunnat etsimään arkeen hautautunutta yhteenkuuluvuutta uudelleen. Ilmoitin meidät siltä istumalta “Mennään eteenpäin” -parisuhdeviikonlopun jonoon. Jonotusaika on tällä hetkellä noin vuosi, joten lastenhoito-ongelmaa on aikaa ratkoa. Istuin ringissä ja annoin kaiken eletyn tulla ulos. Silmää räpäyttämättä, kyynelittä sanoin ääneen kaiken sen ruman ja inhottavan, mikä on mökin väkeä piiskannut - minua helpotti. Kaikki on nyt sanottu - useaan kertaan, monille ihmisille - ja on toipumisen aika, uuden aika.

Minulla oli aikaa miettiä omaa elämääni: olen jälleen kerran arvottanut itselleni tärkeitä asioita. Tiedän, että rakastan Luojan meille lahjaksi antamia lapsia ja tätä omituista, paljon meiltä vaatinutta keltaista mökkiä. Rakastan myös tuota Miestä, sitä hänessä, joka hän pohjimmiltaan on. Sitä, joka hänessä juovana asuu, en haluaisi enää tavata. Elettyä läpikäydessä huokasin, että tuntuu kuin hänessä olisi kaksi puolta yhdessä ihmisessä. Arjessa olen uuvuttanut itseäni sillä, että olen yrittänyt miettiä, mitä minun tulisi tehdä. Yritän nyt luopua siitä tavasta aiempaa paremmin ja uskaltaa jättää itseni Luojan käsiin - luottaa siihen, että tiedän vahvana varressani, kuinka toimia tänään, huomenna.

Ajattelen, pohdin

mitä on

toivo

rakkaus

usko

Miten kuvaisin niitä?

Mitä kertoisin?

 

Katselen ikkunasta ulos.

Kadulla isä taluttaa lastaan.

 

Isä taluttaa…

 

- Sointu-Sisko Parviainen -

read comments (1)

Mies on työn ohella ahkeroinut keltaisen mökin ulkovuoriremonttia melkoisella vauhdilla eteenpäin sillä aikaa, kun minä vein orkesterin viime viikoksi siskoni luokse pääkaupunkiseudun ihmeisiin. Kävimme Suomenlinnassa eväsretkellä, seikkailimme luolastoissa ja sukellusveneessä. Nautimme niin Meikon luonnonpuiston huikeankauniista kalliorannasta kuin kesäisen Helsingin tunnelmasta. Orkesteri istui junassa ensimmäistä kertaa ja se oli lapsille jo yksi elämys. Neiti Kevät hihkaisi kuuluvasti, kun paikallisjuna suhahti ensimmäisen kerran nytkähtääkseen liikkeelle. Lapset saivat kokeilla rullaluistelua ja nauttia leikeistä serkkujensa luona. Oi iloa, oi valoa.

Pieni etäisyys toisistamme teki hyvää - selkiytin omia ajatuksiani, Mies omiaan. Ikävä ja yksinäisyyden tunne on riipinyt molempien sydänalaa ja samalla auttanut meitä muistamaan, mikä tässä keltaisen mökin elossa on kaiken ponnistelemisen arvoista. Hikinen, ahkera Mies sulki minut eilen syleilyynsä, kertoi kaivanneensa minua ja lapsia. Siinä hetkessä minä olin onnellinen, olin kotona. Mökissä pyörähdimme vain maanantain, sillä minä ja lapset jatkamme tänään matkaa perheleirille. Vielä hetki lomaa ennen kuin arki taas alkaa.

Minä painaudun sinuun,
sinä painaidut minuun.
Sama lämpö ympäröi
meidät kuin ennenkin.
Katson ihmetellen kasvojasi.
Ne ovat muuttuneet.

 

Kun suljen silmäni,
unohdan vuodet.
Kiitollisuus olevasta
täyttää mieleni.
Totta on vain tämä hetki,
huomisesta ei tiedä kukaan.

 

- Terttu Viikki -

read comments (0)

Tupa on hiljainen - orkesteri nukkuu yläkerrassa helteiden väsyttämänä ja Mies on lähtenyt aamuvarhaisella töihin - nämä ovat minun omia hetkiäni. Hetkiä, joissa voi ajatella kuuluvasti, ajatella itseään. Olen viime aikoina ollut kovin mietteliäs ja hiljainen - jopa niin hiljainen, että se saa Miehen kysymään vointiani useammin kuin kerran. Kuljen keltaisessa mökissäni verkkaisesti, siirtelen tavaroita paikoilleen, unohdun hetkiseksi milloin mihinkin. Siirsin omenapuun alta valkoisen pihatuolin etupihalle, jotta voin istua ja katsoa minun elämääni, keltaista mökkiäni kaikessa rauhassa. Mökin elämä on ollut kovin tavallista ja arkista: elämä jatkui siitä mihin se hetkeksi pysähtyi. Mies ponnistelee raittiuden eteen, remontoi kotia raskaiden työpäivien jälkeen, orkesteri veuhtoo tupaan ja tuvasta ulos. Ja minä olen.

Jos en

osaisi kulkea

avoimin

silmin,

korvin,

mielin,

en tuntisi mitään.

.

Jos en

uskaltaisi

elää,

ei minulle

tapahtuisi mitään

kertomisen

arvoista.

 

- Terttu Viikki -

read comments (4)

Hän joka

sinulle on ollut rakas

ei koskaan kuole sydämestäsi

.

Niin kauan kuin elät

kannat hänen

sytyttämäänsä valoa

sielusi joka sopessa.

.

- Anja Porio -

Minä tyhjenin. Hetkesi elämä minussa tuntui virtaavan ulos kuin hiki virtaa iholla näinä kohtuuttoman kuumina öinä. Lyyhistyin tuvan siniseen sohvaan voimattomana ja pahoinvoivana. Viime keskiviikkona perhetyöntekijä saattoi minut terveyskeskukseen ja jäin viikoksi osastolle voimaantumaan. Dosettiin lisättiin yksi lääke entisten joukkoon.

.

Minulla on ollut aikaa miettiä, aikaa mielessä asetella jalkani takaisin keltaisen mökin tuvan lattialle. En olisi millään jaksanut uskoa, että tämä taistelu raitistumiseksi on näin raskasta. Vaikka eihän Mies hetkessä tuhoisille tavoilleen oppinut - puoli vuotta on lyhyt aika verrattuna siihen, kauanko virtahepo olohuonetta tukki. Miehellä on halu raitistua ja hän työskentelee sen eteen - minä näen sen. Minun on aloitettava voimakkaammin omasta toipumisesta huolehtiminen, jottei minua mäkipaikoissa vietäisi kuin lastua laineilla. Ehkä minä nyt ymmärrän luovuttaa ja siten vielä kouriintuntuvammin selvitän itselleni sen, että nöyrtymisestä alkoholin ylivallan edessä lähtee läheistenkin toipuminen.

.

Mies soitti Lapualle, samaan hoitolaitokseen, jossa alkuvuodesta oli. Paikka mahdolliselle perushoitojakson uusinnalle on “varattu” syyskuuksi ja sosiaalitoimi pohtii uuden maksussitoumuksen antamista. Se miksi tuo jakso tuntuisi tärkeältä, liittyy siihen prosessiin, jota  Mies käy nyt itsensä kanssa. Osa rumasta ja kohtuuttomasta lapsuudenkuormasta jäi purkamatta ensimmäisellä kerralla, asioihin liittyy liikaa häpeää. Mies sai pukahdettua rumia asioita ääneen perhetyöntekijälle - ensimmäistä kertaa kellekään minun lisäkseni. Me vakuutimme, että  vain irti päästämällä voi alkaa toipuminen. Mies osa saanut elämänsä ensimmäiset joukkoonkuulumisen kokemukset Minnesotahoidossa - siksikin toivoisin, ettei tuo yhteisö ja sen vertaistuki katoaisi ulottumattomiin.

.

Jäädä vai lähteä -keskustelua emme toistaiseksi käy. Olisi hätiköityä pakata tavaransa nyt. Erosta olemme kuitenkin keskustelleet vakavasti ja tulleet yhdessä siihen tulokseen, että mökin elämän muuttaminen raittiiseen suuntaan on ainoa yhdessäolon vaihtoehto. Olemme hauraina ja avoimina - molemmat. Varmoina siitä, että rakkauden päättymiseen tämä liitto ei kuolisi. Jos tämä kuolisi, kuolisi se yhdessäolemisen mahdottomuuteen. Minussa elää vielä toivo, pieni ja sitkeä.

read comments (11)

Juuri nyt tuntuu, että minä haluan kuolla. En jaksa, enkä pysty tähän. En pysty ymmärtämään, käsittämään, toimimaan. Mies retkahti - olkoonkin, että yksi ilta ja muutama kalja - mutta silti. Täysraitis perkele!! Tämä merkitsee sitä, että Minnesotahoitoon kuuluvat  jatkohoidot ovat nyt ohi ja hoito katsotaan keskeytetyksi. Minä huudan, itken, raivoan, olen ilkeä ja kiltti samoissa lauseissa. Sydän kuivuu kylkiluihin kiinni, kun itken: “Miksi tuo ihminen ei opi!!” Tämä pettymys syntyy siitä, että noinkaan maineikas hoito ei riittänyt tälle tapaukselle, tissuttelijalle.

.

Perhetyö tuli meille kriisiajalle heti tänään, että sain itkettyä enimpiä Miehen kuunnellessa. Mies lähti juuri AA:han omasta halustaan mutta minä en jaksa uskoa mihinkään. Voihan saman hymistelyn tehdä kotonakin, kun ei saa suutaan auki yleensä sielläkään. Voiko AA:n antama tuki riittää ja kantaa raittiuteen?! Perhetyö tulee ensi viikolla ja sitten puhutaan käytännön asioista: yhdessä vai erikseen olemisesta. Tosiasia on, että minä en pärjää keltaisen mökin lainoille yksin, eikä taloa voi tässä (epä)kunnossa myydä. Koen olevani puun ja kuoren välissä, sillä sydämeni toivoo vielä. Ovatko kaikki edistysaskeleet mitä olemme aikaan saaneet olleet turhia - eivät kai? Eiväthän?

.

Olen loukattu, kipeä, haavoilla. Yksin. Hukassa. Puhki. Niin on Mieskin.

Meidän tunnelmamme:

aina vieraat toisilleen,

sanat kuin raastinraudat!

.

Tunnelmat, jotka kohoavat sisältäpäin

jakamattomina, ajatuksia vartioiden.

Kuinka raskasta

näiden pienten sotien myrkky!

Avuttomat sanat, murheen käärepaperi.

.

Ja katseet pöydän yli

pyyhkäisevät kuin tuuli kiveä.

.

- Arja Kuisma -

.

Ps. Mies pohtii parhaillaan, mistä saisi haalittua rahaa hoitonmaksu verran, jotta voisi uusia Minnen perushoitojakson. Minä toivoisin sitä, mutta saapa nähdä onko taloudellisesti meillä siihen mitään edellytyksiä. Kunta ei toista maksusitoumusta kirjoita, siitä puhuimme jo tänään.

read comments (18)

“Äiti, miksi minä en kelpaa?” itki Kultapoika hartiat vavahdellen ja kasvot hautautuneina tuvan vanhan sohvan tyynyihin. Kaikki alkoi siitä, kun koulukaverin äiti kertoi, että kaverikylä onnistuisi kyllä ja että poika vahvistaisi tekstiviestillä sen mihin aikaan sitten pojalle itselleen sopisi. Tuota viestiä ei ole tullut. Ja ei, ei se ole unohdus vaan olen pannut merkille, että pikemminkin tuo tapa on toistunut tänä keväänä monta kertaa. Olen aiemminkin kirjoittanut niistä vaikeuksista, joita Kultapojalla on ystävyyssuhteiden luomisessa ja ne haasteet ovat edelleen olemassa. Omia ystäviä ei tahdo lapselleni löytyä.

.

Miehen kanssa pohdimme hyvän tovin sitä, miten voisimme lasta auttaa. Harrastusryhmät olisivat meistä vanhemmista yksi mahdollisuus, Kultapoika kokee toisin. “Ne ei painissakaan halua olla mun parina.” Ja kun äitinä kysyn, että onko joku sanonut sellaista ääneen, vastaa poika ettei kenenkään tarvitse mitään sanoa - kyllä sellaisen ihmisestä tuntee ja näkee. Paikallisen urheiluseuran rivit pullistelevat innokkaita jalkapallon pelaajia, suurin osa alakoulun pojista joukkueeseen kuuluu ja sinne olisin valmis kuljettamaan keltaisen mökin välimallielviksiäkin. “Äiti, mitä peliä se sellainen on, jossa mä jään yksin neljää vastaan? Kukaan ei ota mua joukkueeseen eikä halua tulla mun puolelle.” itkee Kultapoika valtavia kyyneleitä. “Ei, se ei ole peliä.” minä sanon ja jatkan “Se on kiusaamista.”

.

“Onhan Joulupoika täällä kotona sun kaverina.” minä vielä yritin ja poika huokasi sohvalta: “Äiti, se on veli. Se on ihan eri asia.” Kovasti odotan syksyllä alkavaa Maltti-ryhmää, joka on osa Niilo Mäki -instituutin kuntoutustoimintaa tarkkaamattomille lapsille. Kultapoika sai tänään tiedon siitä, että on saanut paikan ryhmästä. Todella toivon, että siinä porukassa voisi olla sellaisia samanikäisiä lapsia, joiden kanssa lapseni voisi kokea kaveruutta ja ryhmähenkeä. Edes kerran viikossa, jos kerran omalta kylältä kaverin löytäminen ei tuota tulosta. Itselleni - minulle, jolla ei kavareita juuri omalta luokalta ja koulusta löytynyt - oli tärkeää huomata kuuluvansa seurakuntaan. Kerhojen ohjaaminen, isoskoulutus, nuorten musiikkiryhmät olivat minun kasvualustani. Paikka, jossa olin yksi muista. Samaa kokemusta toivon nyt lapselleni.

.

Kyynelehtivälle lapselle, pitkäksi venyneelle pojalle ei minulla ollut sanoja. Silitin lapseni karheaa tukkaa, hieroin selkää ja supatin korvaan sen kuinka rakas ja tärkeä hän on meille. “Tiedän.” vastasi poika, kuivasi kyyneleensä ja kurvasi pyörällä lähikaupalle kesälimpparin ostoon. Kuulemma vain siksi, että olisi muuta ajateltavaa.

.

Ei kysyjälle

aina valmiita vastuksia:

vain hento valonsäde

vain valon aavistus.

Ja raolleen jätetty ovi.

Etäällä.

- Maaria Leinonen -

read comments (3)