Mummola

Pullantuoksua ja kiehtovia tarinoita

Leivän tarina

Ukko oli niittänyt koko valoisan kesäyön kasteista heinää. Auringon noustessa hän istui pellon pientareelle syömään. Sattui siihen metsästä juoksemaan vanha, nälkäinen susi. Se kysyi: – Mitä teet, ihminen? -Syön , vastasi ukko.-Mitä syöt? Leipää syön. -   Anna minullekin.

Ukko mursi palan leipää ja ojensi sen sudelle. Susi nielaisi sen heti, lipoi kielellään suupieliään ja virkkoi: – Teillä ihmisillä on maukasta ruokaa. Kunpa minäkin saisin joka päivä samanlaista. -Kyllähän sinä saat, sanoi ukko. Kylvä ruista, niin voit mahasi leivällä joka päivä täyttää. – Neuvo minulle, hyvä ihminen, miten se tehdään, pyysi susi. Ja ukko alkoi neuvoa: – Ensin pitää kyntää maa… -Ja siitä tulee leipää? -Älähän  hätäile! Kynnön jälkeen maa pitää äestää ja kylvää.. – Eikä muuta? – Jyvät on kylvettävä syksyllä. Keväällä pellolle nousee oras, kesällä…. – Ja kesällä voin syödä leipää? – Kovinpa sinulla on kiire! Kesällä laiho tuleentuu. Sen jälkeen se pitää leikata ja sitoa lyhteiksi. Lyhteistä laitetaan kuhilaat ja sitten…. – Sitten leipä onkin valmis? – Ei ole, virkkoi ukko. Kuhilaat pitää ajaa riiheen ja riihtä on lämmitettävä. Sitten kuivat lyhteet on puitava ja viskurilla erotettava jyvät akanoista  .  .  .  – Ja syötävä? – Kovinpa sinä hätäilet sen syömisen kanssa, susiparka, sanoi taas ukko. – Jyvät on pantava säkkeihin ja säkit vietävä myllyyn. Siellä saadaan jyvistä jauhoja .  .  .  – Ja sitten voi ruveta syömään! – Ei vieläkään. Jauhoista tehdään taikinaa ja taikina paistetaan uunissa .  .   .  – Siitä tulee leipää ? – Siitä tulee leipää. Kun leipä on jäähtynyt, voit ruveta syömään. Susi vaikeni pitkäksi aikaa, huokasi syvään ja virkkoi: – Ei kiitos, en välitä leivästä. Ei se maistu minulle. – Kuinka niin ei maistu? – Sen saamisessa on liian paljon puuhaa ja vaivaa.

Kansansatu

Tehtävä: Etsi oudot sanat,

Lasten oma lukukirja

Otava  1961

posted by Mummi in Syksysadut and have No Comments

Vaapukkatalo

En tiedä mitään somempaa
kuin pieni marjatalo.
Punaiset seinät siinä on,
punainen kattovalo.

Ja kesän kirkas aurinko
sisälle sinne paistaa,
ja pieni mato tuvassaan
mehua marjan maistaa.

Kukapa voisi tietääkään
herkkuja ruokapöydän!
Minäkin muutan vaapukkaan,
kun oikein suuren löydän!

Marjatta Kurenniemi
Lasten oma Lukukirja
Otava 1961 Helsinki

posted by Mummi in Kevätsadut, Runoaarteet and have No Comments

Marketta osaa uida

Rannalla oli hilpeä huiske. Vaatteet lensivät nurmelle kuin isot perhoset. Siinä oli housua ja paitaa, mekkoa, esiliinaa ja vaikka mitä.
Ja sitten veteen! kehotti opettaja.
Minä hyppään,hei! huusi Marketta ja juoksi laiturin reunalle niin, että ruskeat sääret vilahtelivat. Ja roiskis – siellä hän oli.
Huono tyyli! Ei sitä pitäisi lätkähtää vallan vatsalleen, arvosteli Matti.
Mutta Matti itse ei hypännyt mitenkään, vaan kahlasi rannassa niinkuin kaikki muutkin, jotka vielä uivat mieluummin kädet pohjassa.
Mutta Marketta ui todellakin ketterästi kuin kala.
Näin koira ui, katsokaa! huusi Marketta.
Hänen kätensä ja jalkansa roiskivat vedessä vuorotellen kuin koiran käpälät.
Ja näin sammakko ui. Tätä sanotaan rintauinniksi. Kaikki oikeat uimarit uivat näin. Marketan kädet ja jalat tekivät kuin isoja ympyröitä ja hän eteni rannasta.
Älä ui liian kauas! varoitti opettaja.
Opettaja on ihan kuin meidän äiti, nauroi Marketta. Kun  äiti on rannalla, ei kuule mitään muuta kuin: Älä ui kauas! Käänny heti  paikalla takaisin!
Parasta onkin olla varovainen, sanoi opettaja. Sitten hän huusi koko joukon rannalle juoksemaan ja voimistelemaan. Kun pukeuduttiin, sanoi Matti: Saattepa nähdä, että minäkin pian opin uimaan yhtä hyvin kuin Marketta.

Aili Konttinen
Lasten oma lukukirja
Otava 1961 Helsinki
posted by Mummi in Kesäsadut and have No Comments

Kevätpäivä Peikkolassa

Nyt on kevät metsämailla,
säteilevä sadun kevät.
Pienet peikot aikalailla
metsässänsä hälisevät.
Koko talven kannon alla
valpas peikkovaltakunta
nukkui sammallattialla
nenä kohti syvää unta.
Vaan kun nousi ensi lehti
peikkotalon oven eteen,
peikot ulos puikkelehti,
kahlasivat puron veteen.
Viljo Kajava
Lasten oma Lukukirja
Otava 1961
posted by Mummi in Runoaarteet and have No Comments

Sinivuokot

Hangen alla uinuimme
pitkän pitkää unta.
Oli lunta, jäätä vain
talven valtakunta.
Kohta kevään kutsu soi:
Herää, vuokko, herää!
Kohotimme pikku pään
kohti päivänterää.
Silmin kirkkain sinisin
käymme kevään teille.
Joutukaa jo lapsoset
kumppaniksi meille!

Ester Ahokainen
Lasten oma Lukukirja
Otava 1961
posted by Mummi in Runoaarteet and have No Comments

Aurinkosatu

Sattuipa kerran,että pieni poika pudotti appelsiinin järveen. Molskis! Se meni heti pohjaan asti. Siellä se loisti pyöreänä ja keltaisena. Kiiski huomasi sen ensiksi. Se katseli sitä hetken aikaa aivan ällistyneenä. Sitten se ui vikkelästi kertomaan uutista jokaiselle, joka vain sen tielle sattui. “Aurinko on pudonnut järveen! Aurinko on pudonnut järveen!” Arvaahan sen, mitä silloin tapahtui. Kaikki veden eläjät ryntäsivät suin päin kiisken kanssa katsomaan aurinkoa. Ja se oli totta! Täytyihän toki uskoa omia silmiään. Suuri, pyöreä, keltainen aurinko lepäsi järven pohjassa.

Varmuuden vuoksi salakat kävivät vielä veden pinnassa tirkistämässä taivaalle. Mutta taivaalla ei näkynyt aurinkoa. Taivas oli näet vetäytynyt pilveen. Nyt täytyi jokaisen uskoa, että aurinko oli pudonnut järveen. Voi, mikä riemu järven pohjassa syntyikään! Ehkäpä järvi ei enää jäätyisi talvellakaan.Ehkäpä järvessä olisi tästä lähtien kesä. Hip, hurraa! Pienet kalat heittivät kuperkeikkaa, ja isot kalat löivät pyrstöjään niin, että vesi roiskui. Mutta appelsiini loisti suurena, pyöreänä ja keltaisena.

Vanha rapumuori sai myös kuulla uutisen.”Vai on aurinko pudonnut järveen! Sepä vasta mainio  juttu. Nythän voin lämmitellä kipeitä koipiani. ” Näin se tuumaili itsekseen ja alkoi köntystellä aurinkoa kohti. Tietysti auringon ympärillä oli tungosta. Lopulta rapumuori pääsi niin lähelle, että sai työnnettyä pyrstönsä melkein kiinni aurinkoon. Mutta mitä ihmettä! Aurinko ei lämmittänyt. Ei yhtään! “Onko tämä nyt varmasti oikea aurinko?” kysyi rapumuori. “On, on!” vastasivat  kalat kuorossa. “Mutta jos tämä on aurinko, niin ei tämä ainakaan paista,” jatkoi rapumuori. Totta tosiaan! Rapumuori oli oikeassa. Aurinko oli suuri. Aurinko oli pyöreä. Ja aurinko oli keltainen. Mutta yksi asia puuttui: aurinko ei lämmittänyt. Asiaa tuumittiin puoleen ja toiseen.Vihdoin eräs lahna avasi pyöreän suunsa ja sanoi: ”Jospa vika on siinä, että aurinko on kastunut? Kun se on märkä, niin se ei jaksa lämmittää.” Siinäpä ratkaisu! Jokainen muisti, että kun on tuolla ylhäälläkin oli sade, ei aurinko sielläkään paistanut. Nyt veden väki katseli surullisena kaunista, mutta märkää aurinkoa.

Vähitellen alkoi märkä aurinko harmittaa kaikkia. “Nyt meidän on keksittävä keino, millä saamme auringon taas entiselle paikalleen.” ehdotti eräs ahven. “Oikein!” vastasivat toiset kalat kuorossa. Silloin suuri hauki ui esiin. Se katseli hetken aurinkoa. Sitten se sanoi: “Kaipa minulla on voimaa lyödä mokoma pallo kuinka korkealle tahansa.” Eihän kenelläkään ollut mitään sitä vastaan. Kalat vierittivät auringon lähelle loivaa hiekkarantaa. Hauki tähtäsi tarkasti. Ja läiskis! Isku osui mainiosti. Aurinko sinkosi korkealle vedestä. Sitten se kieri hiekkarannalle ja katosi saman tien rantaruohojen sekaan. Juuri samaan aikaan olivat pilvet hajaantuneet taivaalla. Yks kaks pilkahti auringon säde pilven raosta, ja pian loisti kultainen aurinko lämpimästi taivaalla. Kalatkin näkivät sen syvältä järven pohjasta ja olivat tyytyväisiä. Kaikki oli jälleen hyvin. Aurinko paistoi entisellä paikallaan.

 

Marjatta Kurenniemi

Lasten oma lukukirja. 1961. Otava.

posted by Mummi in Kesäsadut and have Comments (2)

© Copyright Mummola Kaikki oikeudet pidätetään.